Zell am See

Keskiviikkona suunnattiin kauan odotetulle Alppireissulle Itävallan Zell am See:hen. Muutamasta vastoinkäymisestä huolimatta matka oli varsin onnistunut. Ensimmäisenä huolenaiheena oli oma viikkoa aikaisemmin venähtänyt polveni, joka onneksi ehti parantua laskettelukelpoiseksi torstaihin mennessä. Laskin kuitenkin varovasti, jottei mitään pahempaa käy. Onnistuin silti jotenkin ihmeen kaupalla kaatumaan ihan paikalla seisoessanikin kerran, haha. Olin aina pitänyt itseäni keskitasoisena laskettelijana. Selviän pääsääntöisesti kaikista sinisistä ja punaisista rinteistä, olen jopa kerran uskaltautunut mennä mustankin alas. Alpeilla rinteiden vaikeustaso tuntui nousseen tai sitten omat taitoni ovat vuosien aikana ruostuneet, mutta pysyin visusti sinisissä rinteissä, sillä niissäkin riitti tekemistä. Kyllä muutama punainenkin tuli mentyä, mutta kyllä siniset, helpot rinteet, tarjosivat tarpeeksi haastetta.

Tytöt tutkimassa rinnekarttaa.

Suunnitelmana oli, että Veronika saapuu lentokoneella Frankfurtiin ja menee siellä junaan. Junan saapuessa Heidelbergiin hyppään kyytiin ja suuntaamme yhdessä kohti Müncheniä. Siellä Pihliksen oli tarkoitus liittyä seuraan ja loppumatkan Itävallan puolelle olisimme matkanneet yhdessä. Suunnitelma kaatui heti alussa ensimmäisen junan ollessa myöhässä, mutta onneksi Deutsche Bahn antoi ilmaiseksi uudet liput ja saavuimme perille vain kaksi tuntia suunniteltua myöhemmin. Pihlis oli sillä aikaa hyvin ehtinyt kirjautua hotelliin ja hakea kaupasta tervetuliaiskuoharin.

Hotelliksi valikoitui ystävänpäiväteemaan sopivasti osuva Romantik Hotel. Olimme liian myöhään liikkeellä, kun etsimme vapaita hotelleja ja tämä oli ainoa, josta huoneen sai vielä kohtuulliseen hintaan. Tosi kaunis paikka, niin ja romanttinen. Yksi aulan seinä oli täytetty kymmenillä ja kymmenillä kuvilla tuoreista aviopareista. 

Sään suhteen meillä kävi tosi hyvä tuuri, aurinkoa riitti ja lämpötila vain pari astetta miinuksella. Sumu tosin pääsi vähän toisena päivänä yllättämään, mutta ei se laskettelua estänyt, vähän vain hidasti.

Vietettiin kaksi päivää rinteessä ja se kyllä tuntui pohkeissa. Laskemisen jälkeen oli ihana rentoutua hotellin spa-alueella. Lämmitetty ulkouima-allas, poreallas ja monet eri saunat kyllä tulivat tarpeeseen. Rinteistä löytyi paljon erilaisia kuppiloita ja ravintoloita, joissa söimmekin usein paikallista ruokaa. Valaistuja rinteitä ei juuri ollut, joten kaikki hissit sulkeutuivat ennen pimeän tuloa, noin neljän aikaan, jotta viimeiset laskijatkin pääsevät valon aikaan alas. Hissien suljettua alkoi after ski, mitä pystyi viettämään sekä rinteillä että maan kamaralla. Paras after ski paikka oli huipulla, 2000 metrin korkeudessa oleva ravintola Schnaps Hans, mutta koska hissit eivät enää liikkuneet, oli alas lasketeltava. Itse koin alkoholin ja laskettelun samanaikaisesti pelottavana ajatuksena, joten pysyttelin ihan perus kaakaossa, niin kauan, kun rinteessä oltiin. Aikaa meidän poppoolla huipulta alas meni tasan tunti, sillä matkat olivat todella pitkiä. 

"Miehilläkin on tunteita, kuten esimerkiksi jano."

Kokonaisuudessaan oli ihan super mahtava reissu. Haluan ehdottomasti mennä vielä uudelleen!

- Annika