Läksiäiset

Viimeinen viikko meni enemmän tai vähemmän asioiden järjestelyyn ja pakkaamiseen. Alppireissun jälkeen Veronika jäi vielä muutamaksi päiväksi Heidelbergiin. Otettiin aika rennosti, käytiin vähän kaupoilla, elokuvissa ja ulkona syömässä. Lähtöpäivänä todettiin, että nähdään sitten seuraavan kerran Suomessa. 

Kauaa en ehtinyt olemaan yksin, sillä kalenteri oli melko täyteen buukattu ja seuraava Suomi-vieras saapuikin. Vuorossa oli vielä viimeinen turistikierros ja kävimme Samin kanssa yhdessä vielä viimeistä kertaa mun lempipaikoissa. Ylivoimaisesti kaunein paikka koko kaupungissa, Filosofintie, tarjosi upean näköalan.

Hoidin paljon käytännönasioita, kuten irtisanouduin sairaskassasta, ilmoitin kaupungintalolle poismuutosta ja lopetin saksalaisen puhelinliittymän. Paikallisen pankkitilin pidin, sillä tulen käymään Saksassa varmasti vielä monta kertaa. Useat paikat kun eivät hyväksy muita kortteja. 

Muuttohässäkän lomassa ehdimme kuitenkin myös nähdä kaupunkia. Kävimme Heidelbergin linnalla, jossa olen käynyt jo monet kerrat, mutta tällä kertaa löysimme linnaan sisälle. 

Tehtiin myös Samin ja Aaronin kanssa päiväreissu Frankfurtiin. Kävimme vähän kaupoilla ja syömässä perinteistä frankfurtilaista ruokaa. Kiertelimme keskustassa ja bussimme ollessa tunnin myöhässä, ehdimme myös tutustua paikalliseen pubiin. 

Frankfurtin reisussulta ei kuitenkaan löytynyt kaikki, mitä etsimme, joten ehdin näyttää Mannheimiakin pikaisesti.

Kävin myös pikaisesti työkaverin kanssa lounaalla muutama päivä ennen lähtöä. Tutustuin Lisaan alunperin töissä. Hän auttoi muutossa antamalla muutaman käyttämättömäksi jääneen huonekalun ja kuljimme usein työmatkoja yhdessä. Ystävystyimme nopeasti ja odotankin häntä ensi kesänä käymään Suomessa. Lounaalla sain pienen lahjan, muiston Heidelbergistä.

Viimeisenä iltana pidimme pienimuotoiset läksiäiset. Olin varanut pöydän kaupungin lempiravintolasta, Kulturbrauerei Heidelbergistä ja näimme siellä lähes koko porukalla. Ruoka oli hyvää ja pojat halusivat tarjota illan, mulla on ihania ystäviä. Jatkoimme iltaa vielä toisaalla ja lähtöaamuna monet tulivat vielä hyvästelemään. 

Oon onnellinen, että sain tutustua näin moneen uuteen ihanaan ihmiseen ja tiedän, että mulla on Saksassa ystäviä, joiden luokse palata. 

- Annika

Viikko lähtöön

Sinä päivänä, kun ostin lentoliput takaisin Suomeen, aloin odottamaan paluuta tosi kovin, siitäkin huolimatta, että melkein kaksi viimeistä viikkoa mulla oli joku kaveri käymässä. Tiedossa oli taas jotain uutta, mutta kuitenkin sitä tuttua ja turvallista, mun entistä ihan tavallista elämää ja se tuntui kivalta. Odotin niin kovin, että Suomessa olisi lunta, kun palaan, ja sainkin mitä toivoin, megapakkaset. 

Lähdön lähestyessä huomasin, että en olekaan pelkästään iloinen, tunsin surua. Olin aika yllättynyt, sillä en osannut odottaa sitä. Kavereita tietenkin tulisi ikävä, se on selvää, mutta aloin pitämään Saksan kulttuurista, tavoista ja mun kotikaupungista oikeasti. Tuntui surulliselta ajatella, etten enää asukaan mun Dossenheimin kivassa kaksiossa, enkä enää kulje samoja katuja. Ainahan pääsee tietty käymään, muttei se ole sama asia. 

Tunteiden vuoristoradasta huolimatta tiesin tehneeni oikean päätöksen. Olin punninut asiaa joitakin viikkoja ja tullut siihen lopputulokseen, että haluan palata takaisin. Olimme muutaman kaverin kanssa yhtenä päivänä ulkona syömässä ja aloin siinä kaikessa hiljaisuudessa pohtimaan kaikkea. En ehtinyt kuin sanoa, että tulee ikävä, kunnes jo tirautin muutaman kyyneleen. Ilta jatkui hyvissä tunnelmissa, mutta tuolla hetkellä jotenkin realisoin, että kohta mä lähden.

Vaikka kaikki ei mene elämässä, niin kuin suunnittelee, niin en silti vaihtaisi päivääkään pois. Koko reissu oli kyllä uskomattoman arvokas ja kasvattava kokemus.

- Annika